Omistukseen päätyneet kirjat -listaus 2012

Koska kirjojen listaaminen on ainakin minun mielestä hauskaa, aionkin esitellä teille listassani vuoden 2012 aikana minun omistukseeni jotain kautta päätyneet kirjat. Kirjoja en yleensä hanki, jos en ole kirjaa aiemmin lukenut ja siitä pitänyt.

 

Kirjoja olikin loppujen lopuksi yllättävän paljon, enkä ollut varma kaikista olivatko ne varmasti tämän vuoden puolella minulle tulleita. Tällaiset epävarmat kirjat ovat suluissa. Kirjat eivät ole järjestyksessä, koska en vain voi muistaa järjestystä. :D

1. Eoin Colfer: Artemis Fowl -sarjasta: Ikuisuuskoodi, (Kadonnut siirtokunta), Aikaparadoksi, Viimeinen vartija
2. Diana Wynne Jones: Liikkuva linna, Leijuva linna
3. Victor Hugo: Kurjat 1 & 2
4. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo & Järki ja tunteet -yhteisnide
5. Grimmin sadut 1, 2 & 3
6. L. Frank Baum: Ihmemaa Oz, Tie Oziin
7. Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli
8. 3(-4) kpl keittokirjoja, joiden nimiä en nyt muista
9. J. R. R. Tolkien: Hobitti
10. Ursula Le Guin: Maameren tarinat 5-6

Eli 20 kirjaa on varmasti tänä vuonna päätynyt omistukseeni.

Miten teidän kirjavarantonne ovat karttuneet?

P.S. Tänä vuonna lukemieni kirjojen lista on ylhäältä sivupalkista löydettävissä.

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

238 s.

 

Miksi?: Olin kuullut kehuja kirjasta ja halusin tutustua.

Kirja alkaa Veronikan kertomuksella itsemurhastaan, joka ei kuitenkaan pääty toivotulla tavalla. Veronikan mielestä hänen elämässään ei enää tapahdu mitään erikoista. Itsemurhan jälkeen hän päätyy Villetteen, mielisairaalaan, jossa tapaa Zeljkan ja Edvardin. Olemuksellaan Veronika vaikuttaa muihinkin mielisairaalan asukkaisiin.

Kirjan juoni voisi toisaalta olla mielenkiintoinen, mutta jotenkin tuntuu, että itsemurhayritysaihe on jo aika hyvin kaluttu. Minusta oli kuitenkin mielenkiintoista lukea erilaisesta miljööstä kuin mihin on tottunut.

Kirja oli mielestäni toisinaan kaunista luettavaa ja pidin tästä Coelhon kirjasta enemmän kuin Alkemistista, jonka olen aiemmin tänä vuonna häneltä lukenut. Kirja saa ajattelemaan elämää sekä sen kulkua sekä monia monia muita asioita. Ainakin vähän, luulisin. En tiedä, pidänkö vai enkö Coelhon tyylistä kirjoittaa, sillä tämä on osittain kuin tajunnanvirtaa lukisi. Toisaalta sellainen teksti on joskus hyvääkin ja... niin. Sanotaan vain, että minulla ei ole kunnon mielipidettä tästä kirjasta. Tai Coelhosta yleensäkään. Tämä on ehkä enemmänkin sellainen kirja, jonka lukemisesta aiheutuva ajattelu on mielialasta riippuvaa, sillä se joko ärsyttää tai ihastuttaa.
 

"Veronika alkoi taas katua itsemurhayritystään, mutta karkotti ajatuksen päättäväisesti mielestään, sillä nyt hän tunis jotain sellaisra jota hän ei ollut antanut itsensä tuntea koskaan: vihaa.

   Vihaa. Lähes jotain yhtä konkreettista kuin seinät tai pianot tai sairaanhoitajat - hän pystyi melkein koskettamaan tuota ruumiista virtaavaa tuhoavaa voimaa. Hän antoi tunteen tulla välittämättä siitä oliko se hyvä vai paha - ei enää itsehillintää, naamioita, sovinnaisuuksia. Hän halusi olla elämänsä viimeiset pari kolme päivää olla mahdollisimman epäsovinnainen."

Arvio:
3½ tähteä

Kirjan ovat lukeneet ainakin Katja ja Jokke.

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Millenium-sarja

691 s.
 

Miksi?: Pidin sarjan ensimmäisestä osasta (Miehet jotka vihaavat naisia) ja halusin lukea lisää päähenkilöistä.
 

Täytyy myöntää, että tämä sarja on saanut minut harkitsemaan enemmän dekkareiden ja jännäreiden lukemista. Minulla on vähän negatiivinen suhtautuminen dekkareihin, mutta ehkä minun pitäisi kokeilla lukea useampia ennen kuin tuomitsen koko genren. Vai mitä?

Kirja jatkaa tarinaa Mikael Blomkvistista ja Lisbeth Salanderista, mutta keskittyy tällä kertaa enemmän Salanderiin. Mikael on saamassa julkaistua seksikauppaa koskevan uutispommin, jonka kirjoittaja ja hänen avovaimonsa surmataan vähän ennnen julkaisua. Lisbeth joutuu epäilyksenalaiseksi ja loppukirja onkin rikoksen selvittelyä. Samalla käydään läpi ja saadaan uutta tietoa Lisbethin menneisyydestä, joka mielestäni oli kiintoisaa luettavaa.
 

Juonenkehittely oli sen verran hienoa luettavaa, että kirjaan koukuttuu väkisin. Hahmoilla on mielenkiintoiset taustat ja elämät ja he ovat eläviä, koska heistä kerrotaan niin paljon. Toisaalta joistain hahmoista ei ehkä olisi ollut tarvetta kertoa niin paljoa ja muutenkin kerrontaa vaivaa liiallinen yksityskohtaisuus, mutta en osaa päättää, onko se hyvä vai huono asia. Toisaalta tämä 700-sivuinen möhkäle oli joissan kohdissa puuduttavaa. Kuitenkin suosittelen kaikille, joita suurehko sivumäärä ei pelota ja jotka ovat samanlaisia dekkariepäilijöitä kuin minä.

"Kansioita olisi pitänyt olla enemmän. Vuosi sitten niissä oli ollut holhouslautakunnan yhteenveto hänen lapsuudenkehityksestään. Se puuttui. Miksi Bjurman olisi poiminut papereita pois kansiosta? Hän rypisti kulmakarjovaan. Mitään järjellistä syytä ei löytynyt. Sikäli kuin Bjurman ei tallettanut aineistoa myös jonnekin muualle. Lisbeth vilkaisi säleikköhyllyä ja kirjoituspöydän alimmaista laatikkoa."

Arvio:
4 tähteä

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

304 s.
 

Miksi?: Tämä vain tarttui mukaan yhdellä kirjastoreisulla. En ollut kirjasta koskaan aiemmin kuullutkaan.
 

Kirja kertoo autistisesta Karenista, hänen teoistaan ja ihmisten suhtautumisesta. Karenin elämä muuttuu hänen äitinsä kuollessa, jolloin Isabelle-täti alkaa huolehtia Karenista. Täti opettaa Karenia mm. puhumaan ja lukemaan. Karenin sosiaaliset taidot ovat heikot, mutta hän pärjää kuitenkin aika hyvin.
 

Kirjan toisena teemana on luonto, sillä Isabelle-täti saa perintönä tonnikalanjalostustehtaan, joka muutaman vuoden päästä uhkaa ajautua konkurssiin luontoaktivistien ym. tahojen vaikutuksesta. Karen keksii kuitenkin keinon, jolla hän yrittää saada yhtiön taas jaloilleen.
 

Mielestäni kirja oli kaunis ja sen tarina oli koukuttavaa luettavaa, sillä oli mielenkiintoista lukea autistisen lapsen ajatuksista ja "normaaliin" elämään sopeutumisesta. Kirjan tapahtumat kerrotaankin Karenin näkökulmasta ja se tuo aivan uutta sisältöä koko kirjaan. Minua tosin häiritsi, että Karen muuttui kirjan loppua kohden "normaalimmaksi" ja pyrki käyttäytymään kuten muut ihmiset. Pidin kirjan alun Karenista enemmän.

"Mutta on totta, etten vaikuta tuntevan kaikkia niitä mutkikkaita tai mielikuvituksellisia tunteita, joita standardi-ihmiset tuntevat.
Standardi: normaali, tyypillinen
Standardi-ihminen: ihminen joka sopii normiin
En tunne niitä tuhatta ja yhtä asiaa, jotka asettuvat kivun, pelon ja ilon välille, tai nälä ja väsymyksen. Uskon muuten, että siitä on minulle etua.
Tarkoitan, että olen älyllisesti hidas, ainakin verrattuna standtardi-ihmisiin. Tiedän, että standardinomaisissa älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä."

 

Arvio:

3½ tähteä

Myös Jenni, Zephyr, Mari ja Katja ovat ainakin lukeneet kirjan.

Lemony Snicket: Käärmekammio (Surkeiden sattumusten sarja)

Lemony Snicket: Käärmekammio

Surkeiden sattumusten sarja

197 s.

Toinen osa Surkeiden sattumusten sarjalle. Ensimmäisen arvio luettavissa täällä.

Miksi?: Koska pidin ensimmäisestä kirjasta ja halusin jatkaa sarjaa.

 

Baudelairien orpojen tarina jatkuu, kun he pääsevät (ei päätyvät) asumaan Monty-sedän luo. Monty-setä on innostunut käärmeistä ja hänellä on talossaan Käärmekammio, johon hän on kerännyt matkoillaan löytämiään käärmeitä. Monty-setä on erittäin ystävällinen ja lapset pitävät hänestä paljon ja uskovat päässeensä eroon kauheasta kreivi Olafista. Yhtäkkiä kreivi Olaf ilmestyykin Monty-sedän talon ovelle sedän uudeksi apulaiseksi naamioituneena ja yllätys yllätys uuden juonen kanssa, jota lapset pääsevät ratkomaan.

Kieli oli samanlaista kuin ensimmäisessä kirjassa eli helppoa. Nyt aloin jo tottua välissä oleviin sanaselityksiin, joista mainitsin jo ensimmäisen kirjan yhteydessä. Kirja oli mielestäni himpun verran parempi edeltäjäänsä, sillä kreivi Olafista oppi taas vähän enemmän ja Baudelairit olivat yhä fiksuja ja rakastettavia. Klaus on tosin jäänyt tässä kirjassa vähemmälle osalle kuin siskonsa, mutta ehkä asia paranee tulevissa osissa. Oli myös mukava huomata, että lapset saivat asua mukavan Monty-sedän luona, eikä heillä ollut aivan niin kurjaa kirjan alussa.

Aloin pitämään tästä sarjasta vähän enemmän tämän osan luettuani. Kirjat ovat erittäin nopealukuisia, sillä niissä isoa tekstiä ja kieli on helppoa ja luinkin tämän kirjan parissa tunnissa. Ehkä sarjasta kertoo eniten se, että haluan jatkaa sarjan lukemista ja saada selville, miten Baudelaireille käy. Kuitenkin joku päivä huomaan, että koko 13. osainen sarja komeilee kirjahyllyssäni.

"Saammeko me todellakin omat huoneet?" Violet kysyi.
"Tietysti", Monty-setä sanoi. "Ette kai te kuvittele, että sullon teidät yhteen huoneeseen, jos minulla kerran on näin iso talo?"
"Kreivi Olaf sulloi", Klaus sanoi.
"Aivan, niinhän herra Poe kertoi", Monty-setä sanoi irvistäen aivan kuin olisi pannut suuhunsa jotakin kamalaa.

Arvio:
4½ tähteä

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame
523 s.

Miksi?: Olin kiinnostunut lukemaan kirjaversion, koska olin kuullut sen poikkeavan aika paljon Disneyn elokuvaversiosta.

Yksi Victor Hugon arvostetuimmista romaaneista Kurjien lisäksi.

Romaani kertoo Esmeraldan, Quasimodon ja Claude Frollon tarinan sekä poikkeaa välillä muun muassa Febuksen, Gringoiren ja Clopinin tarinoissa.
 

Kirja sisälsi paljon ympäristön eli Pariisin ja sen rakennusten kuvailua. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta minua alkoi aina hirveästi nukuttaa näissä osissa.

 

Kieli on rikasta ja vaikka kirja on kirjoitettu 1800-luvulla ja siinä on vanhahtavaakin tekstiä, on kirja yllättävän selkeää luettavaa. Tapahtumat kietoutuvat toisiinsa vaivattomasti ja juoni etenee sujuvasti. Tapahtumat on hyvin kuvattu ja kerrottu, vaikka jotkin kohdat tuntuvat hieman pitkiltä. Hahmojen välinen dialogi on kaunista luettavaa, mistä kertookin se, että dialogikohtien lukemista en vain voinut koskaan jättää kesken.

Kirjan hahmot ovat persoonallisia ja monet heistä syvällisempiä kuin kuvittelin. Heidän elämänsä ja tekemisensä yhdistyvät toisiinsa nerokkaalla tavalla. Ihastuin Hugon tapaan kertoa heistä ja opin tuntemaan hahmoja vähitellen, mikä sai minut pitämään heistä entistä enemmän. Quasimodo varsinkin oli yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Frollostakin oppi paljon enemmän kuin Disneyn elokuvaversion Frollosta. Sen verran spoilataan, että Febus oli kirjassa aivan erilainen kuin elokuvassa.

 

Kirjaa suosittelen ainakin niille, jotka ovat katsoneet Disneyn version Notre Damen kellonsoittajasta, sillä kirja on siihen verrattuna hyvinkin erilainen ja avaa uusia näkökulmia. Erityisesti kirjaa suosittelen Pariisin rakennuksista ja ympäristöstä sekä historiasta kiinnostuneille, koska kirjasta tulee hyvin esille sen ajan käytännöt.

 

Kirjassa heijastuu Hugon oman ajan ajatukset ja aatteet sekä hänen mielipiteensä. Hän vertaileekin hyvin keskiaikaa ja hänen omaa aikaansa, minkä vuoksi historiasta kiinnostuneille tämä kirjaa antaa paljon.

"-Milloin haluatte minun vangituttavan tuon pienen noitatytön?
-Kenen noitatytön?
-Tuon mustalaistytön, jonka hyvin tunnette, joka päivisin tanssii tuomikirkon torilla, huolimatta kirkollisviraston kiellosta. Hänellä on noiduttu vuohi, jolla on pirun sarvet, joka lukee ja kirjoittaa, joka laskee kuin itse Picatrix. Pelkästään senkin takia jo koko mustalaisjoukko ansaitsisi hirsipuun. Syytös on valmis. Kaikki käy nopeasti! Kaunis olento, totta tosiaan, tuo tanssijatar! Mitä kauneimmat mustat silmät! Oikeat egyptiläiset jalokivet. Milloin käymme käsiksi asiaan?"

Pidin kirjasta niin paljon, että se pääsi hankintalistalleni. Jonkun mielestä tämä kirja olisi saattanut olla erittäin puuduttavaa luettavaa, mutta minä ihastuin kirjaan vähitellen ja ehkä tällaiset kirjat vain ovat minulle sopivia. Pitäisi varmaan katsoa kirjasta tehtyjä näyteltyjä elokuvaversioita.
 

Arvostelu:

4 tähteä

Käykää lukemassa myös Heidi H.:n ja Emilien arviot.

Lemony Snicket: Ankea alku (Surkeiden sattumusten aarja)

Lemony Snicket: Ankea alku
Surkeiden sattumusten sarja

172 s.

 

Miksi?: Pidin kirjasarjasta tehdystä elokuvasta ja olin kuullut kirjojakin kehuttavan

 

Kirja aloittaa 13-osaisen kirjasarjan nimeltä Surkeiden sattumusten sarja.

 

Kirja kertoo Baudelairien orpojen Violetin, Klausin ja Sunnyn tarinan epätoivoisen alun. Herra Poen tulisi löytää heille uusi koti heidän vanhempiensa kuoleman vuoksi. He päätyvät kreivi Olafin hoitoon, mutta kreivi on hieman erikoinen näyttelijä ja hänen ainoana syynään lasten kotiinsa ottamiseen on lasten perintörahojen saaminen. Niiden saamiseksi hän keksiikin kaikenlaisia keinoja. Kreivi Olaf on lapsia kohtaan tympeä ja antaa heille koko isosta talostaan vain yhden huoneen ja sängyn ja laittaa heidät tekemään vaikeita kotitöitä.

 

Baudelairit ovat ihanan omalaatuisia. Violet on erittäin hyvä keksijä, Klaus lukee paljon ja muistaa kaiken lukemastaan ja Sunnyn erikoisalaa on pureminen. Yhdessä he ovatkin hyvä tiimi, joka tekee kreivin yritykset hyödyttömiksi. Kreivi Olaf on myös erittäin mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen luonteensa on erikoinen ja hänen suhtautumisensa lasten rahoihin pakkomielteinen.

 

Kirja oli nopealukuinen ja sen teksti oli helppoa ja mukavaa vaihtelua enemmän tai vähemmän raskaiden koulutehtävien lomassa. Kerronta ja juonen kulku oli sujuvaa ja etenevää, mutta minua häiritsivät usein toistuvat ns. vaikeiden sanojen selitykset keskellä tekstiä. Pidin kuitenkin kirjoittajan tyylistä kertoa ja kuvailla asiat yksinkertaisesti. Tämä löytyi kirjastosta lasten osastolta, mutta tämä on erittäin sopiva myös aikuisille.

 

Minun pitää suositella myös elokuvan katsomista, sillä se on hyvin toteutettu ja siinä on hyvin saatu tiivistettyä kirjasarjan kolmen ensimmäisen kirjan sisältöä. Kreiviä esittävä Jim Carrey tekee loistavaa työtä kreivin hahmona ja tuo lisää syvyyttä hänen hahmoonsa.

 

Minulla ei nyt ole tästä kirjasta esimerkkipätkää, koska jouduin jo palauttamaan tämän kirjastoon, mutta katsotaan hankinko kyseisen sarjan itselleni joskus tulevaisuudessa.

Arvostelu:
4½ tähteä

Olipa kerran lukija

Lukeminen on elinehto. Päivääkään ei elämäni aikana ole kulunut ilman jonkinlaista lukemista. Toisinaan lukemiseen ei löydy kunnolla aikaa muiden kiireiden takia, mutta silloinkin pitää yrittää lukea edes vähän.

Olen kutsunut lukemistani harrastukseksi siitä lähtien kun opin lukemaan. Lukemaan opin tosin kunnolla vasta koulussa. Kirjoista olen kuitenkin aina nauttinut. En tiedä uutuuskirjoista paljoa, koska monet klassikotkin ovat minulla lukematta. Yritän kuitenkin tietää edes tärkeimmistä uutuuksista.

Blogeja olen yrittänyt pitää ennenkin, erittäin huonoin tuloksin. Lyhin blogini elossaoloaika on ollut kaksi päivää. Toisaalta entisten blogieni päivittämiseen olen aina tarvinnut valokuvia tms., joita en jaksa ottaa niin usein kuin tarve vaatii. Joten katsotaan, miten tämä blogi lähtee käyntiin.

En lupaa päivittäisiä postauksia, en edes viikottaisia, koska olen huono pitämään tällaisista sopimuksista kiinni varsinkin, jos kukaan ei ole patistelemassa päivittämiseen. Enkä lupaa pitkiä hienoja tekstejä, sillä tämä blogi toimii myös arvostelun harjoituksena minulle.