Lemony Snicket: Käärmekammio (Surkeiden sattumusten sarja)

Lemony Snicket: Käärmekammio

Surkeiden sattumusten sarja

197 s.

Toinen osa Surkeiden sattumusten sarjalle. Ensimmäisen arvio luettavissa täällä.

Miksi?: Koska pidin ensimmäisestä kirjasta ja halusin jatkaa sarjaa.

 

Baudelairien orpojen tarina jatkuu, kun he pääsevät (ei päätyvät) asumaan Monty-sedän luo. Monty-setä on innostunut käärmeistä ja hänellä on talossaan Käärmekammio, johon hän on kerännyt matkoillaan löytämiään käärmeitä. Monty-setä on erittäin ystävällinen ja lapset pitävät hänestä paljon ja uskovat päässeensä eroon kauheasta kreivi Olafista. Yhtäkkiä kreivi Olaf ilmestyykin Monty-sedän talon ovelle sedän uudeksi apulaiseksi naamioituneena ja yllätys yllätys uuden juonen kanssa, jota lapset pääsevät ratkomaan.

Kieli oli samanlaista kuin ensimmäisessä kirjassa eli helppoa. Nyt aloin jo tottua välissä oleviin sanaselityksiin, joista mainitsin jo ensimmäisen kirjan yhteydessä. Kirja oli mielestäni himpun verran parempi edeltäjäänsä, sillä kreivi Olafista oppi taas vähän enemmän ja Baudelairit olivat yhä fiksuja ja rakastettavia. Klaus on tosin jäänyt tässä kirjassa vähemmälle osalle kuin siskonsa, mutta ehkä asia paranee tulevissa osissa. Oli myös mukava huomata, että lapset saivat asua mukavan Monty-sedän luona, eikä heillä ollut aivan niin kurjaa kirjan alussa.

Aloin pitämään tästä sarjasta vähän enemmän tämän osan luettuani. Kirjat ovat erittäin nopealukuisia, sillä niissä isoa tekstiä ja kieli on helppoa ja luinkin tämän kirjan parissa tunnissa. Ehkä sarjasta kertoo eniten se, että haluan jatkaa sarjan lukemista ja saada selville, miten Baudelaireille käy. Kuitenkin joku päivä huomaan, että koko 13. osainen sarja komeilee kirjahyllyssäni.

"Saammeko me todellakin omat huoneet?" Violet kysyi.
"Tietysti", Monty-setä sanoi. "Ette kai te kuvittele, että sullon teidät yhteen huoneeseen, jos minulla kerran on näin iso talo?"
"Kreivi Olaf sulloi", Klaus sanoi.
"Aivan, niinhän herra Poe kertoi", Monty-setä sanoi irvistäen aivan kuin olisi pannut suuhunsa jotakin kamalaa.

Arvio:
4½ tähteä

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame

Victor Hugo: Pariisin Notre-Dame
523 s.

Miksi?: Olin kiinnostunut lukemaan kirjaversion, koska olin kuullut sen poikkeavan aika paljon Disneyn elokuvaversiosta.

Yksi Victor Hugon arvostetuimmista romaaneista Kurjien lisäksi.

Romaani kertoo Esmeraldan, Quasimodon ja Claude Frollon tarinan sekä poikkeaa välillä muun muassa Febuksen, Gringoiren ja Clopinin tarinoissa.
 

Kirja sisälsi paljon ympäristön eli Pariisin ja sen rakennusten kuvailua. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta minua alkoi aina hirveästi nukuttaa näissä osissa.

 

Kieli on rikasta ja vaikka kirja on kirjoitettu 1800-luvulla ja siinä on vanhahtavaakin tekstiä, on kirja yllättävän selkeää luettavaa. Tapahtumat kietoutuvat toisiinsa vaivattomasti ja juoni etenee sujuvasti. Tapahtumat on hyvin kuvattu ja kerrottu, vaikka jotkin kohdat tuntuvat hieman pitkiltä. Hahmojen välinen dialogi on kaunista luettavaa, mistä kertookin se, että dialogikohtien lukemista en vain voinut koskaan jättää kesken.

Kirjan hahmot ovat persoonallisia ja monet heistä syvällisempiä kuin kuvittelin. Heidän elämänsä ja tekemisensä yhdistyvät toisiinsa nerokkaalla tavalla. Ihastuin Hugon tapaan kertoa heistä ja opin tuntemaan hahmoja vähitellen, mikä sai minut pitämään heistä entistä enemmän. Quasimodo varsinkin oli yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Frollostakin oppi paljon enemmän kuin Disneyn elokuvaversion Frollosta. Sen verran spoilataan, että Febus oli kirjassa aivan erilainen kuin elokuvassa.

 

Kirjaa suosittelen ainakin niille, jotka ovat katsoneet Disneyn version Notre Damen kellonsoittajasta, sillä kirja on siihen verrattuna hyvinkin erilainen ja avaa uusia näkökulmia. Erityisesti kirjaa suosittelen Pariisin rakennuksista ja ympäristöstä sekä historiasta kiinnostuneille, koska kirjasta tulee hyvin esille sen ajan käytännöt.

 

Kirjassa heijastuu Hugon oman ajan ajatukset ja aatteet sekä hänen mielipiteensä. Hän vertaileekin hyvin keskiaikaa ja hänen omaa aikaansa, minkä vuoksi historiasta kiinnostuneille tämä kirjaa antaa paljon.

"-Milloin haluatte minun vangituttavan tuon pienen noitatytön?
-Kenen noitatytön?
-Tuon mustalaistytön, jonka hyvin tunnette, joka päivisin tanssii tuomikirkon torilla, huolimatta kirkollisviraston kiellosta. Hänellä on noiduttu vuohi, jolla on pirun sarvet, joka lukee ja kirjoittaa, joka laskee kuin itse Picatrix. Pelkästään senkin takia jo koko mustalaisjoukko ansaitsisi hirsipuun. Syytös on valmis. Kaikki käy nopeasti! Kaunis olento, totta tosiaan, tuo tanssijatar! Mitä kauneimmat mustat silmät! Oikeat egyptiläiset jalokivet. Milloin käymme käsiksi asiaan?"

Pidin kirjasta niin paljon, että se pääsi hankintalistalleni. Jonkun mielestä tämä kirja olisi saattanut olla erittäin puuduttavaa luettavaa, mutta minä ihastuin kirjaan vähitellen ja ehkä tällaiset kirjat vain ovat minulle sopivia. Pitäisi varmaan katsoa kirjasta tehtyjä näyteltyjä elokuvaversioita.
 

Arvostelu:

4 tähteä

Käykää lukemassa myös Heidi H.:n ja Emilien arviot.

Lemony Snicket: Ankea alku (Surkeiden sattumusten aarja)

Lemony Snicket: Ankea alku
Surkeiden sattumusten sarja

172 s.

 

Miksi?: Pidin kirjasarjasta tehdystä elokuvasta ja olin kuullut kirjojakin kehuttavan

 

Kirja aloittaa 13-osaisen kirjasarjan nimeltä Surkeiden sattumusten sarja.

 

Kirja kertoo Baudelairien orpojen Violetin, Klausin ja Sunnyn tarinan epätoivoisen alun. Herra Poen tulisi löytää heille uusi koti heidän vanhempiensa kuoleman vuoksi. He päätyvät kreivi Olafin hoitoon, mutta kreivi on hieman erikoinen näyttelijä ja hänen ainoana syynään lasten kotiinsa ottamiseen on lasten perintörahojen saaminen. Niiden saamiseksi hän keksiikin kaikenlaisia keinoja. Kreivi Olaf on lapsia kohtaan tympeä ja antaa heille koko isosta talostaan vain yhden huoneen ja sängyn ja laittaa heidät tekemään vaikeita kotitöitä.

 

Baudelairit ovat ihanan omalaatuisia. Violet on erittäin hyvä keksijä, Klaus lukee paljon ja muistaa kaiken lukemastaan ja Sunnyn erikoisalaa on pureminen. Yhdessä he ovatkin hyvä tiimi, joka tekee kreivin yritykset hyödyttömiksi. Kreivi Olaf on myös erittäin mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen luonteensa on erikoinen ja hänen suhtautumisensa lasten rahoihin pakkomielteinen.

 

Kirja oli nopealukuinen ja sen teksti oli helppoa ja mukavaa vaihtelua enemmän tai vähemmän raskaiden koulutehtävien lomassa. Kerronta ja juonen kulku oli sujuvaa ja etenevää, mutta minua häiritsivät usein toistuvat ns. vaikeiden sanojen selitykset keskellä tekstiä. Pidin kuitenkin kirjoittajan tyylistä kertoa ja kuvailla asiat yksinkertaisesti. Tämä löytyi kirjastosta lasten osastolta, mutta tämä on erittäin sopiva myös aikuisille.

 

Minun pitää suositella myös elokuvan katsomista, sillä se on hyvin toteutettu ja siinä on hyvin saatu tiivistettyä kirjasarjan kolmen ensimmäisen kirjan sisältöä. Kreiviä esittävä Jim Carrey tekee loistavaa työtä kreivin hahmona ja tuo lisää syvyyttä hänen hahmoonsa.

 

Minulla ei nyt ole tästä kirjasta esimerkkipätkää, koska jouduin jo palauttamaan tämän kirjastoon, mutta katsotaan hankinko kyseisen sarjan itselleni joskus tulevaisuudessa.

Arvostelu:
4½ tähteä

Olipa kerran lukija

Lukeminen on elinehto. Päivääkään ei elämäni aikana ole kulunut ilman jonkinlaista lukemista. Toisinaan lukemiseen ei löydy kunnolla aikaa muiden kiireiden takia, mutta silloinkin pitää yrittää lukea edes vähän.

Olen kutsunut lukemistani harrastukseksi siitä lähtien kun opin lukemaan. Lukemaan opin tosin kunnolla vasta koulussa. Kirjoista olen kuitenkin aina nauttinut. En tiedä uutuuskirjoista paljoa, koska monet klassikotkin ovat minulla lukematta. Yritän kuitenkin tietää edes tärkeimmistä uutuuksista.

Blogeja olen yrittänyt pitää ennenkin, erittäin huonoin tuloksin. Lyhin blogini elossaoloaika on ollut kaksi päivää. Toisaalta entisten blogieni päivittämiseen olen aina tarvinnut valokuvia tms., joita en jaksa ottaa niin usein kuin tarve vaatii. Joten katsotaan, miten tämä blogi lähtee käyntiin.

En lupaa päivittäisiä postauksia, en edes viikottaisia, koska olen huono pitämään tällaisista sopimuksista kiinni varsinkin, jos kukaan ei ole patistelemassa päivittämiseen. Enkä lupaa pitkiä hienoja tekstejä, sillä tämä blogi toimii myös arvostelun harjoituksena minulle.