Lemony Snicket: Käärmekammio
Surkeiden sattumusten sarja
197 s.
Toinen osa Surkeiden sattumusten sarjalle. Ensimmäisen arvio luettavissa täällä.
Miksi?: Koska pidin ensimmäisestä kirjasta ja halusin jatkaa sarjaa.
Miksi?: Koska pidin ensimmäisestä kirjasta ja halusin jatkaa sarjaa.
Baudelairien orpojen tarina jatkuu, kun he pääsevät (ei päätyvät) asumaan Monty-sedän luo. Monty-setä on innostunut käärmeistä ja hänellä on talossaan Käärmekammio, johon hän on kerännyt matkoillaan löytämiään käärmeitä. Monty-setä on erittäin ystävällinen ja lapset pitävät hänestä paljon ja uskovat päässeensä eroon kauheasta kreivi Olafista. Yhtäkkiä kreivi Olaf ilmestyykin Monty-sedän talon ovelle sedän uudeksi apulaiseksi naamioituneena ja yllätys yllätys uuden juonen kanssa, jota lapset pääsevät ratkomaan.
Kieli oli samanlaista kuin ensimmäisessä kirjassa eli helppoa. Nyt aloin jo tottua välissä oleviin sanaselityksiin, joista mainitsin jo ensimmäisen kirjan yhteydessä. Kirja oli mielestäni himpun verran parempi edeltäjäänsä, sillä kreivi Olafista oppi taas vähän enemmän ja Baudelairit olivat yhä fiksuja ja rakastettavia. Klaus on tosin jäänyt tässä kirjassa vähemmälle osalle kuin siskonsa, mutta ehkä asia paranee tulevissa osissa. Oli myös mukava huomata, että lapset saivat asua mukavan Monty-sedän luona, eikä heillä ollut aivan niin kurjaa kirjan alussa.
Aloin pitämään tästä sarjasta vähän enemmän tämän osan luettuani. Kirjat ovat erittäin nopealukuisia, sillä niissä isoa tekstiä ja kieli on helppoa ja luinkin tämän kirjan parissa tunnissa. Ehkä sarjasta kertoo eniten se, että haluan jatkaa sarjan lukemista ja saada selville, miten Baudelaireille käy. Kuitenkin joku päivä huomaan, että koko 13. osainen sarja komeilee kirjahyllyssäni.
"Saammeko me todellakin omat huoneet?" Violet kysyi.
"Tietysti", Monty-setä sanoi. "Ette kai te kuvittele, että sullon teidät yhteen huoneeseen, jos minulla kerran on näin iso talo?"
"Kreivi Olaf sulloi", Klaus sanoi.
"Aivan, niinhän herra Poe kertoi", Monty-setä sanoi irvistäen aivan kuin olisi pannut suuhunsa jotakin kamalaa.
Arvio:
4½ tähteä
Kieli oli samanlaista kuin ensimmäisessä kirjassa eli helppoa. Nyt aloin jo tottua välissä oleviin sanaselityksiin, joista mainitsin jo ensimmäisen kirjan yhteydessä. Kirja oli mielestäni himpun verran parempi edeltäjäänsä, sillä kreivi Olafista oppi taas vähän enemmän ja Baudelairit olivat yhä fiksuja ja rakastettavia. Klaus on tosin jäänyt tässä kirjassa vähemmälle osalle kuin siskonsa, mutta ehkä asia paranee tulevissa osissa. Oli myös mukava huomata, että lapset saivat asua mukavan Monty-sedän luona, eikä heillä ollut aivan niin kurjaa kirjan alussa.
Aloin pitämään tästä sarjasta vähän enemmän tämän osan luettuani. Kirjat ovat erittäin nopealukuisia, sillä niissä isoa tekstiä ja kieli on helppoa ja luinkin tämän kirjan parissa tunnissa. Ehkä sarjasta kertoo eniten se, että haluan jatkaa sarjan lukemista ja saada selville, miten Baudelaireille käy. Kuitenkin joku päivä huomaan, että koko 13. osainen sarja komeilee kirjahyllyssäni.
"Saammeko me todellakin omat huoneet?" Violet kysyi.
"Tietysti", Monty-setä sanoi. "Ette kai te kuvittele, että sullon teidät yhteen huoneeseen, jos minulla kerran on näin iso talo?"
"Kreivi Olaf sulloi", Klaus sanoi.
"Aivan, niinhän herra Poe kertoi", Monty-setä sanoi irvistäen aivan kuin olisi pannut suuhunsa jotakin kamalaa.
Arvio:
4½ tähteä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti