Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

238 s.

 

Miksi?: Olin kuullut kehuja kirjasta ja halusin tutustua.

Kirja alkaa Veronikan kertomuksella itsemurhastaan, joka ei kuitenkaan pääty toivotulla tavalla. Veronikan mielestä hänen elämässään ei enää tapahdu mitään erikoista. Itsemurhan jälkeen hän päätyy Villetteen, mielisairaalaan, jossa tapaa Zeljkan ja Edvardin. Olemuksellaan Veronika vaikuttaa muihinkin mielisairaalan asukkaisiin.

Kirjan juoni voisi toisaalta olla mielenkiintoinen, mutta jotenkin tuntuu, että itsemurhayritysaihe on jo aika hyvin kaluttu. Minusta oli kuitenkin mielenkiintoista lukea erilaisesta miljööstä kuin mihin on tottunut.

Kirja oli mielestäni toisinaan kaunista luettavaa ja pidin tästä Coelhon kirjasta enemmän kuin Alkemistista, jonka olen aiemmin tänä vuonna häneltä lukenut. Kirja saa ajattelemaan elämää sekä sen kulkua sekä monia monia muita asioita. Ainakin vähän, luulisin. En tiedä, pidänkö vai enkö Coelhon tyylistä kirjoittaa, sillä tämä on osittain kuin tajunnanvirtaa lukisi. Toisaalta sellainen teksti on joskus hyvääkin ja... niin. Sanotaan vain, että minulla ei ole kunnon mielipidettä tästä kirjasta. Tai Coelhosta yleensäkään. Tämä on ehkä enemmänkin sellainen kirja, jonka lukemisesta aiheutuva ajattelu on mielialasta riippuvaa, sillä se joko ärsyttää tai ihastuttaa.
 

"Veronika alkoi taas katua itsemurhayritystään, mutta karkotti ajatuksen päättäväisesti mielestään, sillä nyt hän tunis jotain sellaisra jota hän ei ollut antanut itsensä tuntea koskaan: vihaa.

   Vihaa. Lähes jotain yhtä konkreettista kuin seinät tai pianot tai sairaanhoitajat - hän pystyi melkein koskettamaan tuota ruumiista virtaavaa tuhoavaa voimaa. Hän antoi tunteen tulla välittämättä siitä oliko se hyvä vai paha - ei enää itsehillintää, naamioita, sovinnaisuuksia. Hän halusi olla elämänsä viimeiset pari kolme päivää olla mahdollisimman epäsovinnainen."

Arvio:
3½ tähteä

Kirjan ovat lukeneet ainakin Katja ja Jokke.

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

304 s.
 

Miksi?: Tämä vain tarttui mukaan yhdellä kirjastoreisulla. En ollut kirjasta koskaan aiemmin kuullutkaan.
 

Kirja kertoo autistisesta Karenista, hänen teoistaan ja ihmisten suhtautumisesta. Karenin elämä muuttuu hänen äitinsä kuollessa, jolloin Isabelle-täti alkaa huolehtia Karenista. Täti opettaa Karenia mm. puhumaan ja lukemaan. Karenin sosiaaliset taidot ovat heikot, mutta hän pärjää kuitenkin aika hyvin.
 

Kirjan toisena teemana on luonto, sillä Isabelle-täti saa perintönä tonnikalanjalostustehtaan, joka muutaman vuoden päästä uhkaa ajautua konkurssiin luontoaktivistien ym. tahojen vaikutuksesta. Karen keksii kuitenkin keinon, jolla hän yrittää saada yhtiön taas jaloilleen.
 

Mielestäni kirja oli kaunis ja sen tarina oli koukuttavaa luettavaa, sillä oli mielenkiintoista lukea autistisen lapsen ajatuksista ja "normaaliin" elämään sopeutumisesta. Kirjan tapahtumat kerrotaankin Karenin näkökulmasta ja se tuo aivan uutta sisältöä koko kirjaan. Minua tosin häiritsi, että Karen muuttui kirjan loppua kohden "normaalimmaksi" ja pyrki käyttäytymään kuten muut ihmiset. Pidin kirjan alun Karenista enemmän.

"Mutta on totta, etten vaikuta tuntevan kaikkia niitä mutkikkaita tai mielikuvituksellisia tunteita, joita standardi-ihmiset tuntevat.
Standardi: normaali, tyypillinen
Standardi-ihminen: ihminen joka sopii normiin
En tunne niitä tuhatta ja yhtä asiaa, jotka asettuvat kivun, pelon ja ilon välille, tai nälä ja väsymyksen. Uskon muuten, että siitä on minulle etua.
Tarkoitan, että olen älyllisesti hidas, ainakin verrattuna standtardi-ihmisiin. Tiedän, että standardinomaisissa älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä."

 

Arvio:

3½ tähteä

Myös Jenni, Zephyr, Mari ja Katja ovat ainakin lukeneet kirjan.